Tarkastelen tässä blogissani muistisairaan käytösoireita hoitajan näkökulmasta. Sllä kysymyshän on siitä, että muistisairaan käyttäytyminen on hoitajan mielestä epäsopivaa/aggressiivista. Muistisairaan mielestä hänen käyttäytymisensä on täysin sopivaa.Miten sitten ratkaista tämä ongelma? Voimme miettiä esimerkiksi sitä, että pitäisikö meidän hoitajien kehittää vuorovaikutustaitojamme siten, että ymmärtäisimme paremmin muistisairaiden maailmaa ja heidän käyttäytymistään. Muistisairaan vuorovaikutustaidot ovat puuutteellisia jo siksikin että heillä on asioille eri merkityksiä kuin meillä. Myös vuorovaikutus voi olla täynnä symboleja tai he ilmaisevat itseään sanattomilla vuorovaikutustavoilla tai levottomalla liikkumisella. Toisinaan vuorovaikutus voi olla hyräilyä, laulamista, kiroilua, toistuvaa toimintaa jne. Kysymys kuuluu, että haluammeko me?

Muutama esimerkki:

a) Muistisairas hermostuu ja käyttäytyy agressivisesti jos hoitaja ei ymmärrä häntä tai hoitaja tulkitsee väärin mitä muistisairas tarkoittaa.

Tulee mieleen esimerkiksi pesuille meno tai wc:ssä käynti. On tärkeää kuunnella aidosti, olla kiinnostunut hänestä ja havainnoida muistisairaan ulkoista olemusta. Voimme myös sanoittaa muistisairaan käyttäytymistä ja sitä kautta auttaa häntä tulemaan tietoiseksi siitä mitä hän tekee. ” Näyttää siltä että etsit jotain, voinko auttaa sinua? ”, tai ” jos istutaan wc:n istuimella voidaan hyräillä muistisairaalle tuttua laulua ja siten auttaa häntä virtsaamaan. ” Keinoja on monenlaisia ja itse en suosittele että muistisairaalle tehdään mitään mihin hän ei ole itse suostuvainen koska siitä jää kuitenkin hänelle muistijälki. On myös hyvä pitää mielessä että muistisairaan toiminnalle on yleensä jokin laajempi merkityssisältö. Myös se on hyvä hoitajan tiedostaa että toiminta perustuu muistisairaan tarpeisiin ja toimimme hänen ehdoillaan.

b)Muistisairas elää menneessä ajassa.

Hän voi kokea olevansa pieni tyttö/poika ja hän asuu kotona isän ja äidin kanssa. Sitten hänelle tulee turvaton olo ja hän haluaa lähteä kotiin, hän voi kysyä hoitajalta, että missä äiti/ isä on? Oletko nähnyt heitä? Jos kerromme hänelle, että isä/äiti on kuollut, tulee hän varmasti pohjattoman surulliseksi niin kuin kuka tahansa meistä jos sellaisen suruviestin saa. Tälloin on tärkeää oivaltaa missä ajassa muistisairas on sillä hetkellä ja mitä hänelle on tapahtunut. Myös se, että voi antaa itselleen luvan olla muistisairaan maailmassa ja halun ymmärtää hänen maailmaansa, antaa hoitajalle työkaluja olla hänen kanssaan vuorovaikutuksessa. Tässä voisi toimia vaikka näin; katsomme häntä silmiin ja viestitämme hänelle, että arvostamme häntä ja olemme kiinnostuneita hänestä ja hänen asiansa on tärkeä. Sitten voimme kysyä avoimia kysymyksiä; ” Mihin olen menossa, kuka sinua siellä odottaa? ”. Voimme toistaa avainsanoja ja siten autamme muistisairasta pysymään keskusteltavassa asiassa. Voimme myös sanoittaa hänen ulkoista olemustaan: ” Näytät surulliselta, huomaan, että silmäsi kostuvat kun puhut äidistä. ” Itselläni on sellainen kokemus näistä validoivista keskusteluista, että kun muistisairas tulee kuulluksi ja häntä arvostetaan on hänen helpompi palata myös takaisin tähän hetkeen siten ettei hän koe tulleensa nolatuksi.

Loppuun vielä muutamia yksinkertaisia perusinhimillisiä vinkkejä meille kaikille jotka toimimme muistisairaiden kanssa:

Keskity, älä anna ajatustesi harhailla
Ole aidosti ja rehellisesti kiinnostunut muistisairaasta ja hänen tarinastaan
Kiireetön läsnäolo, vaikka vain 5 min.
Katso suoraan silmiin, viestitä minä olen huomannut sinut
Kysy avoimia kysymyksiä
Muistele ja myötäile lempeästi
Älä kinaa, häviät sen kuitenkin
Jos et osaa vastata johonkin/et teidä mitä tehdä, kerro se muistisairaalle; ” Nyt en osaa/tiedä mitä tähän sanoisin, osaisitko sinä neuvoa minua? ”
Perusinhimillisyys, arvostaminen, läsnäolo, avoimet kysymykset, merkityssisältö